29.9. asumisyksikössä
Jos joku väittää, että Suomi on Euroopan peräkylä, erehtyy. Jos joku väittää, että olemme hiljainen ja sulkeutunut kansa, erehtyy. Olemme suvaitsevainen ja iloinen kansa, jonka juuret ovat vahvassa monikulttuurisessa maaperässä. Sen koimme taas tänään.
Tänään meillä oli kaukaisin vieras Moskovasta, Aleksei. Aleksei on kuukauden restonomiharjoittelussa Mamkissa. Samalta kurssilta oli myös Milla, Mikkelin tyttöjä. Esedun lähihoitajaopiskelijoita edusti tällä kertaa Eero.
Jotta nämä tapaamiset eivät jäisi vierasyllätysten varaan, niin tällä kertaa jokerikortin pöytään heitti asukkaista Marja-Leena. Marja-Leena alkoi heti ensi töikseen puhua venäjää Aleksein kanssa. Me muut paikallaolijat katsoimme tilannetta aivan hämmästyneenä! Niin. Tässä sitä ollaan. Meidän nuorin sukupolvemme ei ole ainut sukupolvi, joka on kansainvälinen. Myös vanhemmissa sukupolvissa löytyy varsin kansainvälistä osaamista. Marja-Leena puhuu sujuvan suomen, venäjän, saksan ja jokseenkin sujuvan ranskan lisäksi myös viron kieltä. Aleksei oli silminnähden hyvillään kun Marja-Leena alkoi puhua hänelle hänen äidinkieltään.
Nyt kun paikalla oli opiskelijoita ja vielä tulevia ruoka-alan ammattilaisia, keskustelumme siirtyi ruokakulttuureihin. Erityisesti meitä keskustelutti venäläisten ruokavieraanvaraisuus. Venäläinen ruokapöytä on aina täpösen täynnä monenlaista ruokaa ja juomaa. Aleksei sanoikin, että he valmistavat aina juhliin ja eri tilaisuuksiin kaikkea ruokaa mitä osaavat, ja kun juhlat alkavat, ne eivät kestä yhtä iltaa tai päivää, vaan mieluummin useita päiviä, jopa viikon! Dobro pozhalovat – Tervetuloa! Näihin juhliin!
Tapaamme taas perjantaina ja nyt sanomme: Spasibo za obed – Kiitoksia ruuasta! Ja: Do svidaniya! / Poka! – Näkemiin!
Kuvassa asukkaita asumisyksiköstä ja opiskelijat Aleksei, Eero ja Milla.
Teksti: Marja-Liisa Laitinen, tki-asiantuntija