ASKO kysyy, mitä sinusta pitikään tulla isona?

Asumisyksikössä 1.9.
Mukana Hemmo, Anna-Liisa, Aili ja Vilhelmiina. Ja tietysti Lari.
Anna-Liisalle oli erittäin tärkeää antaa minulle kirjekuori jossa oli hänen itse käsin kirjoittamansa resepti puolukkahyytelöstä. Siitähän puhuttiin viime viikolla.
Hermolla oli mukanaan tavaroita ja näytti aivan siltä, että hän haluaisi sanoa jotain. Ryhmäläiset alkoivatkaan sitten kysellä, että mikä Hemmolla, kun on tuota materiaalia mukana? Hemmo avasi kirjekuoret ja esitteli kauniita kortteja, siis syntymäpäiväkortteja joita oli saanut. Ja niinpä selvisi, että Hemmolla on synttärit 2.9. Lupasimme laulaa ja onnitella perjantain lounaalla, ihan että olemme paremmin varautuneet asiaan. Ja tulihan siinä esille muutama uskomuskin eli ei saisi onnitella etukäteen, se tietää epäonnea. Sitten keskusteltiin myös siitä, että jos saat onnittelukukkien, niistä ei saa kiittää, vaan kiitokset annetaan muistamisesta. Kolmattakin uskomusta mietittiin eli jos saat lahjan, sitä ei saa antaa pois. “Joka lahjansa antaa, se onnensa antaa”, sanotaan.

Keskustelu jatkui lounaan lomassa. Kysyin ryhmäläisiltä: Mikä on sinun lempinimesi, äitisi tyttönimi (sukunimi) ja mikä sinusta piti tulla isona?
Lempinimikeskustelu oli hauskaa, mutta haukkumanimiäkin sitten muisteltiin. Lempinimissä Hemmosta oli tullut Hemppa, Anna-Liisasta Annu, Vilhelmiinasta Mimmi, Ailista Ailiii, Larista Larppa ja Marja-Liisasta Lispe.

Toiveet ja unelmat omasta ammatista vaihtelivat kovasti sen perusteella, oliko sellaiseen unelmointiin ollut mahdollisuutta. Perheet olivat suuria, lapsia oli usein kuudesta yhdeksään ja kaikki lapset osallistuivat kotitöihin ja perheen elannon ylläpitämiseen. Jotain kuitenkin unelmointiin ennenkin. Aili olisi halunnut opettajaksi, mutta hänestä tulikin puhelujen välittäjä Kellokoskella. Ruotsiakin olisi pitänyt opiskella, mutta kursseja oli vain Helsingissä. Eikä varaa ollut. Aili ihaili opettajia ja heillä kaikilla oli aina essutkin päällä!
Mimmillä ei ollut unelmia, yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena töitä riitti, pellolla ja tuvassa. Mieleen on jäänyt jauhinkivet, joilla jauhettiin jyvistä jauhoja rukiin jatkoksi. Tähän jauhamiseen osallistui kaikki lapset, pienimmätkin.
Anna-Liisa on tunnistanut itsessään aina luovia ominaisuuksia. Vaikka sukulaistädin esimerkkiä seuraten hänestä tulikin apuhoitaja 40 vuodeksi, hän käytti henkilökohtaista luovuuden ominaispiirrettään siinä työssä. Hoitotyöntekijöitä lisäksi hän askarteli ja lauloi ja laulatti hoitamiaan vanhuksia.
Hemmolla ei sen suurempia unelmia ollut, hän oli juoksupoikana ja pisteli Mikkelin katuja 20 asteen pakkasessa, eikä tuntunut missään! Eipä taida enää olla juoksupoikia?! 1970-luvulla Hemmo kävi Lehtimäen kansanopistoa ja sen jälkeen teki 30 vuotisen uran nykyisessä Miketekissä.
Niin ja Lari halusi pienenä hävittäjälentäjäksi, ja Lispe maisteriksi. Viimeksi mainitun ‘unelma’ onkin sitten täyttynyt, vaikka lapsen käsitys maisterista on voinut olla mitä tahansa.

Teksti: Marja-Liisa Laitinen, TKI-asiantuntija

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s