Ei muuta – ruokatrendeistä vahvimpia

Ei muuta. Siinä se oli – nakkipaketin kyljessä. Mies ihmetteli merkintää, mutta minä riemastuin. Elintarviketuottaja on trendiaallon harjalla – kertoo asiakkaille pakkausmerkinnällä selvästi mihin tuotteen luonnollisuus tai aitous perustuu: valmistuksessa on käytetty vain lihaa, vettä, merisuolaa ja mausteita.

Suositut tv:n kokkausohjelmat, ruokabloggarit ja omien ruokavalintojen jakaminen sosiaalisessa mediassa pitää yllä ruokaharrastuneisuutta. Ruokahifistelijät haluavat käyttää tuoreita, prosessoimattomia raaka-aineita ja valmistaa ruokansa alusta lähtien itse. Aitous, etnisyys ja terveellisyys kiinnostavat. Myös uutuustuotteita kokeillaan mielellään. Kiinnostuksen kuitenkin herättää yhä useammin tarina brändin, tuotteen tai tuottajan takana, ei pelkästään itse tuote.

Ruokailun välipalaistumisen trendi jatkuu vahvana. Ravitsevat, helposti mukana kuljetettavat ja syötävät välipalakonseptit korvaavat entistä useammin perinteistä ateriointia: siksi välipalan pitää myös vastata sitä korvaavan aterian, vaikkapa aamupalan, ravitsemussisältöä. Kun uusiin välipalatuotteisiin yhdistetään toinen valtatrendi, kasvisten käytön lisääntyminen, onkin käsillä  uutuustuotteita, kuten kasvisjogurtti tai vihis.

IMG_20160128_182510~2

Kausittain vaihtuvat trendikasvikset, kuten lehtikaali, kurpitsa tai punajuuri, antavat luvan haluta ja nauttia värikästä ruokaa, siis hedelmiä, vihanneksia ja kasviksia pitkin päivää. Jotta se onnistuisi, tehdään niiden käyttö mahdollisimman helpoksi. Hedelmät ja kasvikset tiivistetään juomiin tai välipala-patukoihin, ja kaupasta saa laadukkaita, värikkäitä ja raikkaita pakasteita ruoanvalmistukseen. Ainakin näin talvisaikaan värit piristävät ja houkuttavat syömään.

Proteiinien riittävän saannin trendi osana hyvää ravitsemusta jatkuu vahvana. Keskeinen proteiinien lähde, maitotaloustuotteet, saa uusia haastajia. Härkäpapu, herneproteiini ja markkinoille tulossa oleva nyhtökaura eivät enää ole vain vegaanien valintoja, vaan kiinnostavat myös ekoloogisuuden tai terveellisyyden vuoksi. Vegaanituotteiden valikoima kasvaa, mutta vahvin kasvu on “ei-oo” tai “ei-muuta” -tuotteilla.  Erityisesti gluteenittomille ja laktoosittomille tuotteille on kysyntää.

Ruokatrendien kirjo alkaa yhtä laajaa kuin ruokatuotteiden. Tämän kirjoituksen runkona on Innova Marketingin trendikatsaus (2015). Lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljasen blogissa hyvä kattaus lähiruoasta ja ruokatrendeistä.  Ruokien ja juomien megatrendejä 2016-2017 on thefoodpeople on koonnut infograafiin  ja Technomic puolestaan videolle.

Ruokatrendien kirjo näkyy hyvin myös ruokakaupan valikoimissa.  Käytä joskus hetki aikaa vaelteluun ruokahyllyjen äärellä. Mukaan voi tarttua joku kiinnostava, trendikäs uutuustuote, vaikka mystinen vihis, tai ainakin ihmeteltävää siitä, mitä kaikkea tarjolla on.

Niin, ne nakit. Hyviä olivat. Ei muuta.

Teija Rautiainen

Tutkimuspäällikkö, Kestävän hyvinvoinnin strateginen kehittäminen, elintarviketurvallisuus ja ruokapalvelut

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s