Ilmastokoulutus tulee

Osallistuin loppukeväästä testaajana valtakunnallisen, korkeakouluopetukseen tarkoitetun ilmastonmuutoskoulutuksen kehittämiseen. Tässä Sitran hankkeessa pääyhteistyökumppanina on Helsingin yliopisto ja mukana ovat myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Taideyliopisto sekä Metropolia ammattikorkeakoulu.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa ilmastonmuutoksen perusteista kaikille koulutusaloille soveltuva MOOC (massive open on-line course) -kurssiaineisto. Sivusto soveltuu korkeakouluopiskelijoiden lisäksi kaikille, jotka haluavat perusteellista tietoa ilmastonmuutoksesta. Sivustolla on myös ajattelua ravistelevia puheenvuoroja, joita ei kannata jättää väliin.

Aineisto valmistuu syksyyn 2016 mennessä ja on sen jälkeen vapaasti kaikkien käytettävissä. Lisätietoa hankkeesta ja koultuksesta täältä.

Testaukseen sisältyi tutustuminen kurssin sisältöön, tehtävien testaus, kaksi tapaamista Helsingissä sekä kurssin sisältöjen kommentointi kirjallisesti tapaamisten välillä. Kurssi on kokonaisuudessaan viiden opintopisteen laajuinen ja siinä on paljon lisämateriaalia. Perehtymiseen meni siis paljon aikaa, mutta toisaalta sain rautaisannoksen tietoa ja uusia näkökulmia ilmastonmuutoksesta.

WP_20160520_13_54_02_Pro_IlmastoNyt

Testiryhmään kuului tutkijoita ja opettajia mm. fysiikan, kulttuurin ympäristöteknologian ja uskontotieteen aloilta, joten tapaamisissa käytiin todella mielenkiintoista keskustelua. Olennainen kysymys on, mitä ja kuinka paljon korkeakouluopiskelijoiden tulisi tietää ilmastonmuutoksesta, missä määrin lisääntynyt tieto vaikuttaa myös toimintaan ja mitä muuta tarvitaan muutoksen aikansaamiseksi.  Luonnontieteiden tuottaman tiedon lisäksi tarvitaan todellakin ymmärrystä myös ihmismielen toiminnasta ja ilmastonmuutokseen kytkeytyvistä sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Matkailu- ja ravitsemisalan näkökulman koettiin soveltuvan koulutusaineiston testaukseen hyvin, koska edustamme käytännönläheistä alaa. Koulutusaineiston tehtävät kytkettäisiin meillä  varmaan käytännön yrityscaseen.

Restonomiopetuksessa kurssia ei tule sellaisenaan tarjontaan ainakaan heti syksystä 2016 alkaen, mutta sen osien hyödyntämisestä on jo keskusteltu matkailu- ja palveluliiketoiminnan kestävyyttä käsittelevien opintojaksojen opettajien kanssa. Aineisto soveltuisi hyvin myös opettajien oman ilmasto-osaamisen kehittämiseen.

Eeva Koivula

Lehtori, projektipäällikkö

VÄHIMAT – Kohti vähähiilistä matkailua

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s