Ohjaamo ovena työelämään

Viidennet valtakunnalliset Ohjaamo-päivät järjestettiin Oulussa marraskuun alussa. Matka pohjoiseen oli pitkä ja puuduttava, mutta päivien ohjelma palkitsi. Ohjaamo-toimintaa erityisesti työllisyysnäkökulmasta oli pohtimassa pari sataa kollegaa ympäri Suomen.

duuni

Uusi työ

Nykyään työelämässä ollaan läsnä monessa todellisuudessa: läppärit, älypuhelimet ja sosiaalinen media kuuluvat arkeen. Erikoistutkija Anu Järvensivun mukaan nuoret ovat uuden työn sukupolvi. Siinä missä Y-sukupolven edustajat ovat diginatiiveja, 2000-luvun kynnyksellä tai alussa syntynyt Z-sukupolvi on pelaajasukupolvi: yksilöitä, jotka viettävät myös työelämänsä erilaisissa verkkoympäristöissä, osaavat luovia siellä luontevasti ja soveltavat osaamistaan käytäntöön.

Nuoret ovat jo valmiiksi sisällä työelämän megatrendeissä. Miten vanhemmat sukupolvet ja toisaalta ohjaus pysyvät kehityksessä mukana?

Osaaminen hyötykäyttöön

Tilastotutkija Sami Myllyniemi esitteli nuorten työllisyyttä lukujen valossa. Neljä viidestä nuoresta ottaisi mieluummin työtä vastaan, kuin jäisi kotiin, vaikka saisi siten vähemmän rahaa. Yhteiskunnassa vallalla oleva käsitys nuorten laiskuudesta ja työn välttelystä on perätön myytti, jota on onneksi viime aikoina murrettu julkisuudessa talkoovoimin.

Nuorten mukaan hyvässä työpaikassa vallitsee terve ilmapiiri, yhteisöllisyys ja osallisuus. Johtaja ei ole niuhottava pomo, vaan tasavertainen muiden joukossa.

Enemmistö nuorista on valmis muuttamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle. Kaikki kuitenkaan eivät ole – mistä työtä heille? Tämän päivän vastauksia lienevät digitalisaatio ja yrittäjyys. Erityisesti luovilla aloilla yrittäjyys voi olla jopa ainoa mahdollisuus saada oman alan työtä. ”Se on kauhistuttavaa ja hirvittävää, mutta onhan siinä oma vapautensa”, luonnehti eräs paneelikeskusteluun osallistunut nuori.

Koulutuspäällikkö Sanna Matikainen korosti työelämän yhdenvertaisuutta. Maahanmuuttajanuorissa on paljon työllisyyspotentiaalia, mutta kantaväestöä korkeampi työttömyysaste. Maahanmuuttajilla on valtavasti suomalaisen työelämän tarvitsemaa osaamista, mutta sitä ei läheskään aina tunnisteta ja tunnusteta.

Ohjauksella suuntaa työllistymiseen

Ohjaamojen perustehtävä on edistää nuorten pääsyä koulutukseen ja työelämään. Joillain nuorilla on polku on hyvin pitkä, ja etenee nuoren sosiaalisen vahvistamisen kautta työkyvyn kasvattamiseen. Ohjaamoissa tasapainotellaankin taitavasti nuoren hyvinvoinnin tukemisen ja työllisyystavoitteen kanssa.

Nuorten ääni ja kokemukset olivat mukavasti läsnä päivien aikana, mutta vahvemminkin olisi voinut kokemusasiantuntijoita hyödyntää. Mitkä ovat uusimpia “trendejä” palvelujärjestelmän viidakossa pyörittäessä? Mihin tulisi paneutua palveluissa toimivien ammattitaitoa kehittäessä?

ohjaamopv

Kuvassa allekirjoittaneen muistiinpanovälineitä monessa todellisuudessa

 

Sonja Miettinen
projektipäällikkö

Mikkelin ammattikorkeakoulun Ohjaamojen tuki -hanke on alkanut 1.6.2015 ja se päättyy 31.5.2017. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s