Missä menet, ERNO?

IMG_6535.JPG

Vaikka blogin puolella ERNOD-hanke näyttääkin eläneen vuodenvaihteen yli hiljaiseloa, ei näin ole todellisuudessa ollut. Vuodenvaihteen molemmilla puolilla on tehty yhteenvetoja jo tähän asti tehdystä, tuumittu tulevaa ja ennen kaikkea ryhdytty suunnittelemaan hankkeen päättövaiheeseen liittyviä askelmerkkejä. Monialaisella projektiryhmällä sauhuaa niin kynät, pädit kuin aivonystyrätkin hankkeen parissa aina elokuun 2017 loppuun saakka.

ERNO luotsaamassa mediavaikuttamistyöpajoja

Keväällä 2017 hankkeen järjestämät mediavaikuttamistyöpajat jatkuvat niin oppilaitoksissa, kirjastoissa, järjestökentällä kuin muissakin nuorten arjen toimintaympäristöissä. Uuden äärellä hankkeessa ollaan toteuttamalla mediavaikuttamistyöpajoja myös viittomakielisille nuorille yhteistyössä Mikkelin kuurojen yhdistyksen kanssa ja näkövammaisille nuorille yhteistyössä Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksen kanssa. Yhteistyön kautta luodaan mediavaikuttamisen mahdollisuuksia ja työtapoja myös niille, joilla ei ole näkö- tai puhekykyä. Olennaista näissä uusissa avauksissa on juuri tämä monialainen yhteinen oppiminen näiden nuorten erityistarpeista ja mediavaikuttamisen mahdollisuuksista.

Myös kirjastot järjestävät kevään ajan mediavaikuttamistyöpajoja. Kouvolan kaupunginkirjastolla on tiedossa muun muassa kehitysvammaisten radiotyöpaja ja Mikkelin kirjastolla tehdään tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Heti alkuvuodesta olemme mukana myös Mikkelin seudun RekryOn-rekrytointitapahtumassa 7. – 9.2.2017. Tapahtuma järjestetään Kulttuuritalo Tempossa (ent. Naisvuoritalo) joka päivä klo 13-16. ERNOD-hankkeen Vahvuudet merkille –työpajassa osallistaja pääsee syventymään omiin vahvuuksiinsa ohjatusti, käsillä tehden ja digitaalisuutta hyödyntäen.

Myöhemmin keväällä olemme mukana myös Mikkelissä järjestettävässä Uusi koulu –seminaarissa 26.4.2017.

Kevään 2017 aikana monialainen projektiryhmämme paketoi hankkeen aikana kehitetyt menetelmät ja työtavat menetelmäoppaan muotoon. Tämä opas sisältää niin hyviä käytäntöjä kuin vinkkejä siihen, kuinka erityisryhmien mediavaikuttamista voidaan edistää. Tässä kohtaa taidan myös uskaltaa luvata, että luvassa on myös aiheeseen virittävää videomateriaalia.

img_6973

Menetelmäopasta on suunniteltu projektiryhmässä monialaisesti ja -aistisesti

ERNO vahvistamassa virtuaalista vertaisoppimista 

Virtuaalisen läksytuen osalta varsinainen pilotointivaihe on saatu päätökseen ja yhteenvedon myötä on yhteisvoimin todettu, että virtuaalisen läksytuen mallilla on Suomessa potentiaalia. Havaintojemme mukaan virtuaalinen läksytuki oli hyödyllistä niin sitä saaneille nuorille, vapaaehtoisille kuin pilotoinneissa mukana olleille kirjastotoimijoille. Malli, jossa kaikki oppii, ei voi olla huono!

Esittelemme virtuaalista läksytukea myös NUORI2017 -tapahtumassa Luova ja osallistava Suomi -verkoston sessiossa ”4 tapaa olla läsnä digissä ja livenä – mukana Paleface”. Tämä sessio järjestetään keskiviikkona 29.3.2017 klo 10.30-12.00. Lisäksi malliin voi tulla tutustumaan Helsinkiin Sosiaalialan asiantuntijapäiville 15.3.2017.

ERNO edistämässä yhdenvertaisuutta

Vuoden 2017 Mediataitoviikkoa vietetään 6.-12.2. ja teemana on Ihmisten internet, jolla viitataan Internetin yhdenvertaisuuteen. Hankkeen yksi keskeinen ponnistus Internetin yhdenvertaisuuden edistämiseksi on selkokielisten ja viittomakielisten sisältöjen tuottaminen mm. kirjastojen, nuorisopalveluiden ja kolmannen sektorin käyttöön. Tätä tärkeää työtä tekevät Humakin projektityöntekijät.

Se, että tietoa on saatavilla itselle ymmärrettävällä ja luontevalla tavalla, edistää sitä, että Internet on myös erityisryhmien Internet. Muun muassa tätä teemaa avaamme teille lisää valtakunnallisella mediataitoviikolla täällä hankkeen blogissa. Tällä teemaviikolla kuvaamme myös tarkemmin erilaisia esimerkkejä siitä, kuinka netti ja media tuo ihmisiä yhteen ja mahdollistaa vaikuttamisen.

Saavutettavuuden ja erityisryhmien huomioimisen eteen paiskitaan töitä myös Suomen Nuorisoseuroissa. Nuorisoseurojen toimesta julkaistaan alkuvuoden aikana opas erityisryhmien huomioimisesta järjestötyössä, mikä edesauttaa erityisryhmien yhdenvertaisuutta. Myös tämä teema on esillä NUORI2017-tapahtumassa.

wp_20160922_13_08_45_pro

Ei ole ERNOa ilman monialaisuutta

Hankkeen keskiössä on ollut monialainen yhteinen työ niin projektiryhmän kesken kuin laajemminkin. Kevään aikana tulemme avaamaan Kouvolan kaupunginkirjaston ja nuorisopalveluiden yhteistyön saloja sekä järjestämään yhteistyössä Näkymättömät –hankkeen kanssa verkostotreffit Mikkelin seudun nuoriso- ja kirjastoalan toimijoille. Näillä toimilla jykevöitetään monialaista yhteistä työtä.

Palataanpa alkuperäiseen kysymykseen: missä menet, ERNO? Tulevana keväänä ERNO soluttautuu niin paikallisiin kuin valtakunnallisiin tapahtumiin, järjestää mediavaikuttamistyöpajoja sekä verkostotreffejä ja tekee konkreettisia toimia erityisryhmien yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kevään aikana ERNOn voi bongata myös yhteiskirjoittamisen dokumentista työstämässä menetelmäopasta sekä tekemässä hankearviointia ja loppuraportointia. ERNO haluaa myös tulla bongatuksi juurrutustöistä erilaisissa toimintaympäristöissä niin nuorten kuin nuorten kanssa työskentelevienkin parista. Jos haluat tavata ERNOn omassa työyhteisössäsi tai esimerkiksi ohjaamasi ryhmän parissa, kutsu meidät kylään! Juurrutamme mielellämme hankkeessa kehitettyjä menetelmiä ja työtapoja aina hankkeen päättövaiheeseen saakka.


Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk – aloitti toimintansa 1.1.2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät. Tästä johtuen ERNOD-hanketta luotsataan jatkossa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampukselta käsin, joskin hankemiehitys pysyi samana organisaatiomuutoksesta huolimatta. Hankkeemme verkkosivu löytyy jatkossa osoitteessa www.xamk.fi/ernod Hankkeen blogi puolestaan säilyy täällä nykyisessä osoitteessa hankkeen päättövaiheeseen saakka. Somesta meidät löytää edelleen hashtagilla #ERNOD.

Sanna Lappalainen, projektipäällikkö
ERNOD – Erityisnuoret ja digiajan osallisuus

ERNOD-hanke toteutetaan ajalla 1.9.2015–31.8.2017. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunginkirjasto, Kouvolan kaupunginkirjasto ja Suomen Nuorisoseurat ry. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot.

 

Leave a comment