Digitarina unelmien (kirjastosta)

ihmisten-internet-tuo-ihmisia-yhteen-6

Tämän vuoden mediataitoviikon teema, ”Ihmisten internet” on digitaalisessa tarinankerronnassa vahvasti läsnä. Digitarinoiden avulla voidaan hahmotella jo olemassa olevia sekä vielä unelmien muodossa olevia, mahdollisia maailmoja ja ympäristöjä. Tuotokset ovat tekijänsä näköisiä ja niistä voi aistia inhimillisyyden. Digitarina on yksi esimerkki ihmisen luomasta sisällöstä internetissä.

Digitarinoiden tavoitteena on saada nuorten unelmien ääni kuuluviin ja osallistaa näin nuoria tulevaisuuden kirjaston suunnittelutyöhön. Tavoitteena on myös tekijän näkyväksi tuleminen. Lisäksi tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia kirjastotyöhön kirjastoammattilaisille.

Digitarinassa yhdistyvät kuva, ääni ja teksti, kyse on digitaalisesta tarinankerronnasta. Digitarinan teko aloitetaan keskustelemalla yleisesti kirjaston palveluista. Keskustelun virittäjänä on hyvä olla virikekuvia, myös musiikkia voi laittaa taustalle soimaan. Keskustelu jatkuu pohtimalla unelmien kirjastoa. Virikekysymyksiä voi olla esimerkiksi:

  • Mitä palveluja ja tapahtumia unelmien kirjastossa olisi?  
  • Mitä siellä saisi tehdä? Entä mikä olisi kiellettyä?

Työskentely jatkuu siten, että jokainen mediaklubin osallistuja suunnittelee oman digitarinan unelmien kirjastosta. Suunnittelutyössä voi käyttää apuna kynää ja paperia. Varsinainen työskentely alkaa etsimällä unelmiin liittyviä kuvia joko kuvapankista, kirjaston kokoelmista (kirjan kansia/kirjoista kuvia) tms. Jotkin unelmista voidaan myös näytellä, esimerkiksi käyttösääntöihin liittyvät. Digitarinaan voi liittää kuvien lisäksi videopätkiä. Myös kuvilla voi rakentaa jonkin palvelutapahtuman tai ne voivat kertoa erilaisista palveluista. Digitarinaan voi lisätä ääntä, kuten selostusta tai musiikkia, myöhemmin, editointivaiheessa.

Kun kuvia ja muuta materiaalia on kerätty tarpeeksi (ainakin pari-kolmekymmentä kuvaa, mieluummin liikaa kuin liian vähän, sillä osan voi jättää käyttämättä) aletaan työstää valituista kuvista ja videopätkistä digitarinaa käyttämällä videon editointisovellusta. Digitarinaan voi lisätä tekstiä ja ääntä (puhetta, musiikkia) editointivaiheessa. Otettuja kuvia voi halutessaan muokata kuvankäsittelysovelluksella. Kun kaikkien digitarinat ovat valmiita, ne katsotaan yhdessä. 

 

Digitarinan käyttö mediavaikuttamismenetelmänä on saanut hyvää palautetta nuorilta. Digitarinoiden tekeminen herätti positiivisia mielikuvia kirjastosta ja sai mielikuvituksen liikkeelle. Omien unelmien kartoittamisen myötä nuoret pohtivat kirjastoa monelta eri näkökulmalta. Tehtyjen töiden katsominen yhdessä ja niistä keskusteleminen loi uusia näkökulmia kirjaston käyttöön kaikissa mediavaikuttamistyöpajan osallistujissa mukaan lukien ohjaajat. Nuoret tekivät digitarinoitaan keskittyneesti ja saivat työskentelyn myötä uutta tietotaitoa.

Digitarinan käyttö erilaisten äänten kuuluville saamiseksi ei ole uusi keksintö. Digitarina on verraton menetelmä asioiden työstämiseen ja se antaa unelmille siivet matalan kynnyksen tekniikalla.

Virpi Lahdensuo
Erityisnuoret ja digiajan osallisuus -hanke
Mikkelin kaupunginkirjasto

ERNOD-hanke toteutetaan ajalla 1.9.2015–31.8.2017. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunginkirjasto, Kouvolan kaupunginkirjasto ja Suomen Nuorisoseurat ry. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot.

 

Erityisnuoret ja digiajan osallisuuden tukeminen monialaisissa toimintaympäristöissä -hankkeessa on mediaklubeissa työskennelty erilaisin menetelmävaikuttamisen menetelmin. Pajat on suunnattu erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille. Hanke julkaisee myöhemmin keväällä Mediavaikuttamisen menetelmäoppaan hankkeen aikana kehitetyistä menetelmistä.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s