Luomutuotteet näyttävästi esillä Anugassa Kölnissä!

Anuga-messut ovat Euroopan mittakaavassa todella isot elintarvikemessut, jotka järjestetään 10.-14.10.2015 Kölnissä. Messuilla on 7000 näytteilleasettajaa sadasta maasta.

Organic food on saanut Anugassa oman hallin. Tuotteita on esillä noin 1500. Suomalaisia yrittäjiä ja tuotteita ei oman etsintäni mukaan tällä kertaa hallista löytynyt. Anugassa on tänä vuonna esillä tuttuja luomuviljatuotteita ja niistä tehtyjä jalosteita, juomia, juureksia, kasviksia ja monenlaisia muita tuotteita.

Uutuuksista luomusektorilla voisi mainita painonhallintaan kehitellyt tuotteet, vegaaneille suunnatut luomutuotteet sekä erilaiset ei-tuotteet kuten gluteeniton, laktoositon, maidoton, munaton.

Yleiset ruokatrendit näkyvät myös luomutuotemarkkinoilla. Luomutuotteista on kehitetty mm. erilaisia snack-tuotteita niin aamiaispöytään kuin välipalaksikin.

Organic-, bio-, nature-sanat ovat hyviä lisiä tuotemarkkinoinnissa ja niitä käytetään mielellään. Virallisia luomumerkintöjä ei hallin kaikista tuotteista valitettavasti löytynyt.

Anuga-messuterveisin Taina

Teksti: Taina Harmoinen

Luomuviestinnän vaikeudesta

Luomuviestintä ei ole helppoa. Sen huomasin taas kerran kun pidin pilot-koulutusta viime viikolla Mikkelissä ammattikeittiöiden ja kaupan ammattilaisille. Kaikkein vaikeinta on tavoittaa oikea kohderyhmä. Ja sen jälkeen saada ihmiset oikeasti liikkeelle.

Tämän päivän työelämä on hyvin pirstaleista ja vaativaa kaikilla aloilla. Ihmisten ajankäytöstä on monta kilpailijaa ja se oma viesti pitäisi saada riittävän houkuttelevaksi. Toisaalta jos miettii ammattikeittiöitä ja kauppaa, niin lainsäädäntö ja viranomaiset siirtävät koko ajan enemmän ja enemmän vastuuta toimijoille itselleen. Virallinen valvonta vähenee koko ajan ja sen painopiste muuttuu omavalvonnan valvomiseksi ja toisaalta viranomaisten neuvonnallinen rooli korostuu. Näitä vaatimuksia miettiessä voisi luulla, että olisi kiinnostavaa tulla kuulemaan muutamaksi tunniksi koostettua tietoa itseään koskevasta aiheesta. Samalla helpottaisi omaa työtään, kun ei tarvitsisi itse ottaa selville kaikkea tarpeellista ja lukea useita lakitekstejä löytääkseen oleelliset tiedot ja toimintaa koskevat vaatimukset.

Mikkelissä saimme koolle pienen, mutta sitäkin aktiivisemman ja kiinnostuneemman yleisön, jonka kanssa syntyi hyviä pohdintoja yksittäisistä pulmapaikoista toiminnassa. Ja ennen kaikkea saimme hyvää palautetta siitä, miten voimme kehittää sisältöämme seuraavaan taukopaikkaan, joka on Kuopio 3.11.

Teksti: Mari Järvenmäki

Luomu Road Show käynnistelee konettaan

Luomua lisää kaikkien lautaselle joukkoruokailussa ja ravintoloissa! Asiakkaat ovat entistä enemmän kiinnostuneita tarjotun ruoan tuotantotavasta ja alkuperästä. Se edellyttää keittiöammattilaisilta ja kaupalta panostusta luomutuotteista ja niiden käytöstä tiedottamiseen. Johtolankana pitää kuitenkin muistaa, että asiakasta ei saa huijata.

Mitä tietoja ja millaisia asiakirjoja vastaanottajan pitää saada myyjältä hankkiessaan luomutuotteita? Miten pitää tai voi varmistua siitä, että tarjottu luomutuote on todella valvottua luomua. Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat vastauksen 30.9.2015 Mikkelissä pidettävässä iltapäivän kestävässä koulutuksessa.

Lisätietoja ja tarkempi ohjelma löytyy http://www.mamk.fi/luomuviestinta

Ilmoittautumiset taina.harmoinen@mamk.fi 25.9 mennessä tarjoilujen varaamiseksi.

Teksti: Mari Järvenmäki